lauantai 17. lokakuuta 2015

Vähän väriä





Syksyn ruska on tänä vuonna ollut vähän himmeämpi. Lähistön vaahterat eivät leisku vaan ovat vähän rusehtavia. Väriä kutenkin on, ja tämänpäiväinen auringonpaiste sitä mukavasti hehkutti.

Pieni ruusu kukkii edelleen kukkapenkissä. Pitäisi ensi vuonna muistaa tukea se paremmin.

lauantai 3. lokakuuta 2015

Talveen valmistautumista




On vähän ollut taukoa tässä blogissa. :( Mutta kyl se tästä. Tänään tehtiin pakollisia ulkohommia talven tulo mielessä. Kannettiin ulkohuonekalut varastoihin, osa vesiletkuista pois, ja kaikkea muuta vastaavaa. Päivä oli aurinkoinen, joten suihkuttelin pahimmat linnunkakat pois tuoleista ja ne kuivahtivat mukavasti ennen kuin kanniskelin ne leikimökkiin odottamaan kevättä. Jotain viimeistä kukintaa vielä käynnissä siellä täällä. Lehtiä keräilin ruohonleikkurilla keräyspussiin. Tiuhaan sitä saa tyhjentää, mutta katsotaan, maatuisiko nämä silputut lehdet nopeammin.

(Ja enhän minä kuvia käsitellessäni muistanut, että tänne olen yleensä panut suorakaiteita eikä neliöitä.)


sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Syksy saapuu



Nurmikolla kasvaa valtava maamuna. Pikkumörkö totesi, että jos tuon polkaisee, niin koko piha peittyy savuun. Ei ole kukaan halunnut kokeilla. ;)

Omenasato on surkea. Yli kymmenen ämpärillistä muumiotautisia on jo kerätty roskiin. Pihlajanmarjakoit on syöneet myös huomattavan osan. Jos joku on tauditon ja madoton, niin linnut käy hakkaamassa ne pilalle. Eipä paljon kerry hillokellariin purkkeja tänä vuonna. Talvella pitää turvautua ostohilloihin. :(

Toissapäivänä pyörittelin taas kompostien sisällöt, siirsin keltaisen päivänliljan paikkaan, jossa se ei tukehdu ja nostin valkosipulit maasta; puolisen tusinaa sipuleita, pienimmissä kai kaksi kynttä, mutta riittävästi meidän tarpeisiimme.

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Päivänlilja




Ensimmäinen päivänlilja aukaisi ensimmäisen kukkansa eilen. Tänään oli jo kaveritkin messissä. Kukat on jo auetessaan paikoitellen vähän kärsineen näköisiä. Sadeko vaivannut nuppuja, tai joku ötökkä? Elokuu muistuttelee lähestyvästä syksystä pudottelemalla keltaisia koivunlehtiä nurmikolle.

torstai 6. elokuuta 2015

Viime yönä satoi



... liki 19 millimetriä. Ukkosti kans.

Tämän blogin päivitys ollut kans vähissä. Oltiin pitkään pois kotoa vessa- ja putkirempan takia, ja monet kukki ohi sillä aikaa. Osan ehdin kuvata käydessä, mutta heikolla yhteydellä ei jaksanut päivittää.

Karviaiset eivät ole vielä kypsiä. Tarvitsee hakea niille harsoja suojaksi linnuilta. Punaherukoista suurin osa meni rastaiden suihin. Pahimmillaan näin kymmenkunta siipiveikkoa sen ainoan puskani kimpussa. Kilon verran sain kuitenkin herukkahyytelöä, kun tempaisin kaikki vähänkään kypsät punaiset ja mustat herukat pensaista mehumaijaan.

Päivitysryhdistäytymistä odotellessa.

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Jasmikkeet

ovat kukassa, ne pienikasvuisemmat. Iso antaa vielä odottaa itseään. Ja jostain olen vihdoin saanut yhden valkoisen jättilaukan. :)

Rucolakin on itänyt, saa nähdä, millaiseksi kasvaa.

Eilen poistettiin lahonnut portti kadun puolelta.

Ei kuvia tänään, kun aika on mennyt kaikessa muussa niin, ettei kameraan ole ehtinyt tarttua.

Eilen oli kesän kumin päivä, jotain + 30, navakka tuuli helpotti oloa pihalla. Tänään ei ollut yhtä paljon asteita, mutta kosteampaa, joten hiostavampaa.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Heinäkuun koittaessa




 







Heinäkuu alkoi. Kukkijoita ilmestyy lisää. Pionit röyhähtivät kaikki kerralla kukkaan, eilinen ukkonenkaan ei onneksi piiskannut niitä pilalle. Lempikärhöni aloitti myös, pari erilaista kurjenpolvea kukkii myös, tosin ehkä väähän vaisusti tänä vuonna. Posliinirikon olemassaolon olin jo miltei unohtanut. ja mysteeri selvisi, syksyllä istuttamani salaperäiset sipulit löytyivät, ne olivat (muistaakseni) hajulaukkoja ja putkahtivat esiin vaaleanpunaisen ruusupuskan viereltä.

Jasmikkeet ovat vasta nupulla, saa nähdä koska aukeavat. Usein ovat mielestäni tähän mennessä jo ohikukkineet. Juhannusruusun jämät yrittää kukkia rikkaruohojen keskellä. Pääsisiköhön niiden pelastusoperaatioon viikonloppuna? Köynnösruusu on toipunut talvesta yllättävän hyvin, ja on nupulla sekin. Joka vuosi siitä paleltuu osa, mutta ihmeesti se jotain uutta aika kasvattaa.

Linnut pyörii ja elämöi pihalla, räksät kinastelee jostain ja mustarastas huhuilee edelleen. Koivun alta löytyi kummallinen tuppo. Näyttää siltä, että joku on paiskannut linnpunpesän sisukset pihalle. Liekö vaimo vaatinut uuden sisustuksen kotiin? ;)

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Juhannuksen jäkeen







Juhannusmökkeilyltä palatessamme, oli pihalla taas tapahtunut. Vaaleanpunainen ruusu on kauneimmillaan kukassa. Vaaleanpunainen unkarinsyreeni on aukeamassa, rodo kauneimmillaan kukassa. Jättilaukat alkaa olla kohta ohi, köynnöshortensia kukkii, suosikkikärhössäni on suuret nuput. Kerrottu pioni on kukkimisensa kukkinut, mutta yksinkertaisemmat ovat vasta pikkuhiljaa aukomassa nuppujaan.

Ennen lähtöä kylvämäni salaatit ovat itäneet, viikon mittaan myös basilikapurrkkin on ilmestynyt jotain pientä vihreää. Rucolasta ja persiljasta ei vielä ole tietoa. Kuolleeksi luumenaani saviaan onkin ilmestynyt lehtiä kahteen oksaan. Pihalle istuttamani timjamipurkki sen sijaan näyttää aika surkealta. Tänään kävin viemässä penkkiin vihannesosaston rosmariinin. Toivottavasti se viihtyy kesän verran.

Eilen ostettiin uusi "lelu", trimmeri vaikeiden paikkojen leikkaamiseen ja reunojen siistimiseen entisen ikuisesti sammuneen tilalle. Ostettiin tällä kertaa siimalla leikkaava. Toimii miljoona kertaa paremmin kuin entinen halpis, joka lähinnä kuului leluluokkaan, pakko tunnustaa. Tätä on helpompi käsitellä, paremmat kädensijat. Ei kannata sortua halvimpiin vehkeisiin, joutuu kuitenkin vähän ajan päästä ostamaan uuden paremman.


perjantai 12. kesäkuuta 2015

Kesän ensimmäinen lämmin päivä







..oli tänään. Lämpötila + 23 astetta. :)

Nurmikko kasvaa kohisten, ja moni muukin juttu. Sireenit tuoksuu, unikot on parhaimmillaan. Isokukkaisimman pionin nuput aukeamaisillaan. Myös alppiruusu on kukassa 'ihan just', kuusamakin nupullaan. (Kuusamat on sen verran rupusessa kunnossa, että harkitsen hankkitumista niistä eroon.) Siemenestä kylvetyt akileijat on itäneet, kukkiikohan ne vielä tänä kesänä? Jättilaukatkin ovat aukeamassa.

Linnut huutelee pihalla, aurinko paistaa. Yöllä on satanut muutaman millimetrin.

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Alkaa olla kesä










Piti mennä pihalle kitkemään kukkapenkkejä. säätiedotuskin näytti aamulla ihan lupaavalta. Ja kas, ruokailun jälkeen alkoi vesisade. Jos illemmalla kirkastuu, aloitan tänään, muuten jää huomiseen. Niinkuin sekin, että opetan nuoren miehen käyttämään ruohonleikkuria.

Kukinta lisääntyy pihalla. Omenat tietysti kukkii edelleen. Sireenit ovat auenneet. Särkynyt sydän lisääntyy ja jättilaukat aukeavat ihan kohta. Nurmikosta löytyi yllättäen ruosteenpunainen kevätesikon näköinen. Joku jalostettu, jonka aion siirtää kukkapenkkiin turvaan. Unikoista on ensimmäiset auki, ja kielo kukkii tänä kesänä hyvin runsaana. Tuomi lopetti jo ja tuuli on heitellyt terälehdet jonnekin ja muualle.

Punaherukkakin kukkii hyvin, karviaisissa on pienet raakileet. Mustaherukasta ei olien saa selvää. Ainakin kaipaisivat tuksemista, raukat.

(Japaninhappomarjakin kukkii, muuta ei oikeastaan ansaitsisi tulla mainituksi. Sen kukat suorastaan löyhkäävät. Puska on muutenkin poistettavien listalla. Levittää jotain kasvitautia, jonka nimen olen jo unohtanut. Lisäksi se on sellaisessa kohdassa, että talvella olohuoneen katolta putoavat lumet rusikoivat sitä vuosi vuodelta surkeamman näköiseksi.)


tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kukkia olis...





..tarvittais ötököitä.

Kukassa:
- omenapuut (keskimmäinen, eli paras hillo-omena tosi runsaasti)
- kuoleva kirsikka
Ihan just:
sireenit.

On vaan niin koleaa, että onkohan tuolla yhtään pörriäistä kylässä? ainakaan iltahämärissä ei ollut ketään, kun kuvia kävin napsimassa.

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Toukokuun viimeinen




Viikossa ei ole ihmeitä tapahtunut pihalla. Alppikärhö on roihahtanut kukkaan, suvikelloja kukkii pari kappaletta siellä täällä. Särkyneissä sydämissä on ensimmäiset kukat auenneet.

Unikot ja pioniti ovat nupulla.

Välillä näyttää siltä, kun sataisi lunta tuulen irroitellessa tuomenkukkien terälehtiä.

Ruoho kaipaa leikkuria kahdesti viikossa.

Rikkaruohojen kitkemistä olisi urakaksi asti.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Helluntai









Sunnuntain kunniaksi päristelin taas ruohonleikkurilla. Leikkasin lyhyemmäksi kuin viimeksi, mutta sammal ikävästi jarrutteli menoa paikoitellen. Täytyy jatkaa toimenpiteitä sen suhteen.

Kukassa tällä hetkellä:
orvokki ja lemmikki (nurmikossa...)
tuomi
norjanangervo
pikkusydän
tulppaaneja
kirsikka (omenat ei vielä, joten pölytysapua ei tästä ole tänäkään vuonna)

Nupulla:
kielot
särkynytsydän
jättilaukat
unikot
alppikärhö

Voikukkia riittää taas. Jätin viime sunnuntaina sen kitkemisvälineen ostamatta, olisi ehkä sittenkin pitänyt...

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Ruohonleikkuuta



Ruohonleikkurin ohjekirjassa lukee: "Se on rikastin, ja sitä käytetään aikana lentoonlähdön jälkeen alkaa hiljalleen laittaa se takaisin." Luulin, että meillä on ruohonleikkuri, ei lentokone.

Hain leikkuriin bensaa, lisäsin öljyä ja leikkasin ruohon ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Oli näköjään leikkurissa säädöt vähän metsässä, eli melko pitkäksi jäi. Täytyy säätää seuraavalla kerralla hieman niukemmaksi.

Lisäksi yritin haravoida sammalta pois nurmikosta (lannoitus-sammaltuho-aineen jäljiltä se sopivasti kellertää). Aika työlästä.

Tulppaaneja on noussut sinne tänne ja hajulaukka taitaa olla nupulla. Ostin rautakaupasta hortensian ja multaa ja lykkäsin sen ruukkuun. Pikkusydän kukkii jo ja ensimmäisissä pioneissa on nuput.

Liputin ja muistin jopa ottaa lipun tangosta alas ajoissa. 


sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Aloitus





Tuli tarve aloittaa pihapäiväkirja. Olen viime syksynä kätkenyt multaan kukkasipuleita, mutta en enää muista mitä ja mihin. Niinpä pitää ruveta tekemään muistiinpanoja.

Tänään levittelin nurmelle kaksi pussillista sammleenkarkoitusainetta. Toivottavasti tehoaa. Aurinko paistaa, mutta nurmi on eilisen sateen jäljiltä kostea. - Tai paikoitellen oikeastaan litimärkä, alatontilla on vielä iso lätäkkö.

Viime syksynä istutettu kirjopikarililja on noussut maasta. Isoissa narsisseissa on vain pari kukkaa. Lisättävä kesällä multaa niiden penkkiin ja lannoitetta heti tässä keväällä, jos ensi vuonna tulisi enemmän kukkia.

Olohuoneen ikkunan alla on noussut yllättävän paljon tulppaaneja. Miltään vuodelta ei ole kunnon kuvaa niistä, niin en pysty vertaamaan määrää.

Ensimmäiset voikukat on kitketty ja yläterassille löytyi uusi pöytäliina, joten siihen saatiin päivänvarjo paikalleen ja alaterassillekin viritettiin kangaskatos ja tuotiin pöytä ja tuolit. Pieniä sadekuurosia on tullut pari kappaletta, mutta suurimman osan päivää on ollut mukavan aurinkoista.