lauantai 4. heinäkuuta 2015

Jasmikkeet

ovat kukassa, ne pienikasvuisemmat. Iso antaa vielä odottaa itseään. Ja jostain olen vihdoin saanut yhden valkoisen jättilaukan. :)

Rucolakin on itänyt, saa nähdä, millaiseksi kasvaa.

Eilen poistettiin lahonnut portti kadun puolelta.

Ei kuvia tänään, kun aika on mennyt kaikessa muussa niin, ettei kameraan ole ehtinyt tarttua.

Eilen oli kesän kumin päivä, jotain + 30, navakka tuuli helpotti oloa pihalla. Tänään ei ollut yhtä paljon asteita, mutta kosteampaa, joten hiostavampaa.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Heinäkuun koittaessa




 







Heinäkuu alkoi. Kukkijoita ilmestyy lisää. Pionit röyhähtivät kaikki kerralla kukkaan, eilinen ukkonenkaan ei onneksi piiskannut niitä pilalle. Lempikärhöni aloitti myös, pari erilaista kurjenpolvea kukkii myös, tosin ehkä väähän vaisusti tänä vuonna. Posliinirikon olemassaolon olin jo miltei unohtanut. ja mysteeri selvisi, syksyllä istuttamani salaperäiset sipulit löytyivät, ne olivat (muistaakseni) hajulaukkoja ja putkahtivat esiin vaaleanpunaisen ruusupuskan viereltä.

Jasmikkeet ovat vasta nupulla, saa nähdä koska aukeavat. Usein ovat mielestäni tähän mennessä jo ohikukkineet. Juhannusruusun jämät yrittää kukkia rikkaruohojen keskellä. Pääsisiköhön niiden pelastusoperaatioon viikonloppuna? Köynnösruusu on toipunut talvesta yllättävän hyvin, ja on nupulla sekin. Joka vuosi siitä paleltuu osa, mutta ihmeesti se jotain uutta aika kasvattaa.

Linnut pyörii ja elämöi pihalla, räksät kinastelee jostain ja mustarastas huhuilee edelleen. Koivun alta löytyi kummallinen tuppo. Näyttää siltä, että joku on paiskannut linnpunpesän sisukset pihalle. Liekö vaimo vaatinut uuden sisustuksen kotiin? ;)